”Voimme kasvaa ja oppia jokaisessa hetkessä”

Nimeni on Taina Koskimäki. Kiinnostuin tunteista ja tunneilmaisusta erityisesti työskennellessäni Jorvin sairaalan päivystyksessä.

Jokainen työpäivä mukana oli myös paljon tunteita – ja erityisesti erilaisia tapoja kohdata ja käsitellä tunteita.

Vähitellen aloin kiinnostua myös omista tunteistani ja erityisesti patoutuneista tunteista. Oivalsin, kuinka lapsuudenkodissani oli vain yksi henkilö, jolla oli lupa kiukutella, huutaa ja haukkua.

Itse elin varjossa, näkymättömänä, hiljaa ja muilta piiloissa.

Oli tehtävä paljon työtä, jotta pääsin omiin tunteisiini kiinni ja löytääkseni kuka oikein olenkaan. Ajan kanssa ja lukuisten koulutusten myötä tulin tietoisemmaksi ja opin lisää itsestäni, tunteista ja tunteiden vaikutuksesta käytökseeni ja oikeastaan koko elämääni.

Nyt ajattelen, että tunnetaitojen opettelu on elämänpituinen oppimisprosessi. Koko ajan voimme oppia, kun vain pysähdymme, ihmettelemme, tutkimme kehollisia reaktioitamme, jaamme kokemuksia.

Olemme ja kohtaamme tunteemme, myös vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Jokainen koulutukseni on syventänyt ymmärrystäni ihmisestä kokonaisuutena

Olen vuosien varrella opiskellut paljon. Koulutukseni eivät ole olleet vain tutkintoja tai menetelmiä, vaan jokainen niistä on muuttanut tapaani kohdata ihminen.

Kun nyt katson koulutuspolkuani taaksepäin, huomaan, että jokainen koulutus on vienyt minua samaan suuntaan – kohti kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä ihmisestä.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun vuonna 1993 osallistuin lyhyeen kehoterapiatyöpajaan Tampereella. Teimme siellä aamuisin dynaamista meditaatiota, ja se mullisti elämäni täysin. Lähdin tutustumaan sisälläni oleviin tunnelukkoihin ja jännityksiin – ja opin kuinka keholla on oma muistinsa ja viisautensa.

Lopulta vietin monet talvet kansainvälisessä meditaatiokeskuksessa Intian Punessa, jossa kävin myös pitkän kehoterapiakoulutuksen. Intiassa viettämäni vuodet syvensivät ymmärrystäni siitä, kuinka tunteet, hengitys ja keho liittyvät toisiinsa. Vaikeita tunnetaakkoja ei käyty läpi pelkästään mielen tasolla, vaan niitä purettiin erilaisten kehollisten harjoitusten avulla.

Myöhemmin rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutus vahvisti käsitystäni siitä, että turvallinen kohtaaminen syntyy kuuntelemisesta, läsnäolosta ja siitä, että myös vaikeista tunteista voidaan puhua kunnioittavasti. Vuorovaikutus ei ole vain sanoja – se on tapa kohdata toinen ihminen.

Draamakasvatuksen opinnot puolestaan avasivat uuden näkökulman: oivallus ei synny aina vakavuudesta tai valtavasta tietomäärästä. Leikki, huumori, luovuus ja uskallus olla keskeneräinen voivat auttaa ihmistä kohtaamaan myös vaikeita tunteita.

Viimeisimpänä psykofyysisen psykoterapian opinnot palauttivat minut takaisin siihen, mistä kaikki oikeastaan alkoi – kehon viisauden äärelle.

Parhaillaan syvennän osaamistani kaksivuotisissa ratkaisukeskeisen lyhytterapian opinnoissa, jotka päättyvät maaliskuussa 2027.

Ne ovat tuoneet työhöni entistä vahvemman näkökulman siihen, että asioita voi tarkastella monesta eri kulmasta. Joskus jo pieni näkökulman muutos voi avata uusia mahdollisuuksia, lisätä toivoa ja auttaa löytämään ratkaisuja tilanteisiin, jotka ovat aiemmin tuntuneet umpikujilta.

Nyt näen entistä selvemmin, kuinka keho, tunteet ja mieli muodostavat yhden kokonaisuuden, eikä ihmistä voi erottaa kehostaan. Tunteet näkyvät kehossa, ja myös muutos tapahtuu usein siellä.

Koulutus ja opinnot

Jos haluat tutustua minuun lisää, pääset lukemaan Sielunpeili-lehden tekemän jutun tästä.